tiistai 6. lokakuuta 2015

Vadelmainen suklaajuustokakku, gluteeniton ja maidoton

Täältä tulisi herkkusuiden luettavaksi taas vähän jälkiruokaohjetta. Rakas mieheke täytti hiljattain vuosia ja olin luvannut hänelle leipoa kakun. Mieheke kuitenkin lisäsi alkuperäiseen suunnitelmaani haastetta, sillä hän pyysi että teen sellaisen kakun mitä itsekin voisin sitten syödä. Hetken pohdinnan jälkeen ideoita alkoi tulvia, nyt tarvitsi enää karsia. Koska mieheke on perso suklaalle, päätin sen olevan pääraaka-aine. Siispä rakkaat lukijat, tässä teille helppo vadelmainen suklaajuustokakku! Jälleen kerran täysin gluteeniton ja maidoton! Valmistusvaiheesta ei taaskaan ilman kömmähdyksiä selvitty kun suola ja sokeri vaihtoivat paikkoja, mutta onneksi lopputulos oli maukas ja onnistunut! Ohjeessa suola ja sokeri oikeilla paikoillaan. 



Ainekset:
Pohja:
160-180g gluteenittomia digestivekeksejä tai vastaavia
75g maidotonta margariinia (esim Keiju), myös kookorasva käy
Ripaus suolaa

Suklaatäyte:
5dl soijavispikermaa
360g maidotonta suklaata, esim Brunbergin tumma suklaa
3 liivatelehteä
vaniljasokeria
1/2 purkkia Oatlyn creme frechiä

Vadelmatäyte:
250g kotimaisia (pakaste)vadelmia 
2,5dl maustamatonta soijajogurttia
sokeria
2 liivatetta


Ohje:
1. Vuoraa 24-26cm irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla.
2. Murenna Digestivekeksit kulhoon.
3. Sulata margariini ja sekoita mukaan. Laita ripaus suolaa.
4. Sekoita ainekset keskenään sopivaksi seokseksi ja painele tiiviisti vuuan pohjalle.
5. Laita jääkaappiin odottamaan.
6. Sulata suklaa suklaatäytettä varten vesihauteessa.
7. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
8. Vatkaa soijakerma.
9. Sekoita vispikerman sekaan ensin suklaa, sitten creme freshe ja sitten vaniljasokeri. Sekoita huolellisesti.
10. Valuta liivatelehdet ja sekoita pieneen määrään kuumaa vettä. Sekoita seos nopeasti esimerkiksi sähkövatkaimella suklaavaahtoseokseen.
11. Kaada suklaavaahtoseos vuokaan ja tasoita pinta. 
12. Laita jääkaappiin hyytymään n.1-1,5h ennen kuin teet päälle seuraavan kerroksen.
13. Kun kakku on hyytynyt riittävän kauan, aloita viimeisen kerroksen tekeminen.
14. Sulata pakastevadelmat.
15. Laita vadelmatäytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen.
15. Laita tehosekoittimeen vadelmat, jogurtti ja sokeri.
16. Sekoita seos tasaiseksi.
17. Valuta liivatteet, sulata pieneen määrään kuumaa vettä ja sekoita täytteen joukkoon.
18. Kaada täyte vuokaan toisen kerroksen päälle ja tasaa pinta.
19. Anna kakun hyytyä kaapissa ainakin vielä 2h ennen tarjoilua. 
20. Keitä hyvät kahvit ja nauti pala kakkua! :)

VINKKI: Mikäli haluat kerroksista tasaisemmat, jätä suklaakerroksesta 2dl soijakermaa ja 150g suklaata pois. Vadelmakerrokseen puolestaan vatkaa mukaan 2dl soijakermaa, lisää yksi liivate ja tarvittaessa sokeria.



Sokerisin terveisin, Kirsi

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Maidoton ja gluteeniton pekoni-avokadopasta

Olette varmasti aika moni kuulleet tuosta niin kovasti hehkutetusta avokadopastasta ja moni sitä varmasti on kokeillutkin. Minäkin olen kuullut siitä, monesti! Mutta kertaakaan en ole päässyt sitä testaamaan ruokavalioni vuoksi, koska siinä on juustoa ja juuston pois jättäminen on tuntunut tyhmältä. 

Yksi ilta kuitenkin googletteluni tuotti tulosta ja löysin juttua oluthiivasta, jota käytetään paljon kasvusruokavaliossa aromivahventeena ja juustonkaltaista aromia tuomaan. Ja sitten välähti!! Koska koekaniinini on mieshenkilö, päätin tehdä normaalist avokadopastaversiosta hiukan ruokaisamman lisäämällä sinne pekonia. Itse olin erityisen tyytyväinen ja myös mieheke kehui ruokaa syötäväksi. Joten olkaapa hyvä, maidoton ja gluteeniton pekoni-avokadopasta!



Ainekset:

puolikas chili siemenet poistettuna
2 valkosipulin kynttä
1 lime
3 kypsää avokadoa
suolaa
mustapippuria
reilu loraus oliiviöljyä
paketti pekonia (180g)
1dl oluthiivaa
1,5dl basilikaa
n.500g gluteenitonta pastaa

Ohjeet:

1. Halkaise chili, ota siemenet pois ja pilko puolikas chili pieneksi silpuksi kulhoon.
2. Seuraavaksi kuori valkosipulin kynnet ja pilko pieneksi silpuksi chilin sekaan.
3. Purista limen mehu chilin ja valkosipulin päälle.
4. Halkaise avokadot, poista siemenet ja kuutioi avokado.
5. Lisää avokadokuutiot kulhoon.
6. Pilko basilika ja lisää se suolan, mustapippurin ja oluthiivan kanssa kulhoon.
7. Sekoita ja lorauta oliiviöljyä sekaan.
8. Tarkista maku ja jätä seos maustumaan.
9. Leikkaa pekoni pieniksi paloiksi ja paista pannulla. Anna pekonin jäähtyä kunnolla ennen kuin lisäät sen seoksen joukkoon.
10. Keitä pasta.
11. Ota pastan keitinvettä n.1dl talteen ja kaada se seoksen joukkoon.
12. Valuta pasta ja sekoita se kastikkeen kanssa keskenään.
13. Tarkista maku, annostele lautaselle, laita ripaus oluthiivaa pinnalle sekä koristele basilikan lehdellä.
14. Nauti!

Hyvää ruokaa ja sopii erityisruokavalioisille! :)

Terveisin herkkusuu Kirsi

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Marjaisa kerroskiisseli

Tämä reseptikokonaisuus on ihan omaa käsialaani. Netistä tottakai löytyy marjakiisselin ja maitokiisselin ohjeita lukemattomia määriä, mutta juuri tämä combo on omaa käsialaani. Olen kotoisasti nimennyt sen marjakiisselihässäkäksi. Kaikki sai alkunsa kun tulin yksi kaunis päivä töistä kotiin ja herkkuhammasta kolotti vietävästi! Mutta kuinkas ollakkaan, kaapissa ei juurikaan ollut mitään ihmeellistä. Niinpä kaivoin kaikki mitä kaapista löysin ja tein tämän. Toimii ainakin mulle ja kaveritkin ihan syö! Toivottavasti tekin nautitte. :) Ohje jälleen kerran maidoton ja gluteeniton.



Ainekset:
5-6 annosta
Alin kerros:
5-6 gluteenitonta Provenan suklaavälipalakeksiä

Soijamaitokiisseli/vanukas:
5dl maustettua soijamaitoa
1,5rkl perunajauhoja
0,5dl vettä
2tl vaniljasokeria
0,5dl sokeria

Marjakiisseli:
400g kuningatarmarjasekoitus (pakaste)
0,5l vettä
0,75dl sokeria
2rkl perunajauhoja
0,5dl kylmää vettä


Ohjeet:

1. Murenna yksi suklaavälipalakeksi jokaisen annoskulhon pohjalle.
2. Laita kaikki soijamaitokiisseliin tarvittavat aineet kattilaan. 
3. Sekoita aineksia kattilassa koko ajan.
4. Kun maitokiisseli kiehahtaa, nosta se sivuun. 
5. Sekoita perunajauhot pieneen määrään vettä ja kaada sitten ohuena nauhana kattilaan.
Perunajauhojen määrällä pystyt säätelemään haluatko maitokiisselistä löysää kiisseliä vaiko vanukasta. Kiisseli sakenee todella nopeasti!
6. Sekoita vielä hetki, ripottele pintaan sokeria ja laita sivuun jäähtymään.
7. Laita toiseen kattilaan marjakiisseliin tarkoitetut marjat, vesi ja sokeri.
8. Anna seoksen kiehahtaa ja nosta se sitten sivuun.
9. Sekoita perunajauho pieneen määrään vettä ja kaada marjakiisseliin ohuena nauhana. 
10. Kiehauta kiisseli vielä kerran ja nosta se sitten sivuun jäähtymään. Ripottele pinnalle sokeria ettei kiisseli kuoretu.
11. Kun kiisselit ovat jäähtyneet riittävästi, annestele keksimurujen päälle ensin soijamaitokiisseli ja sitten päällimmäiseksi marjakiisseli.
12. Koristele pinta halutessasi esim mintunlehdellä tai marjoilla.
13. Tarjoile heti tai laita jääkaappiin hetkeksi jähmettymään.
14. Nauti hyvässä seurassa!

Herkkuterkuin, Kirsi

Kesäkurpitsamuffinssit

Oletteko koskaan katsoneet televisiosta ohjelmaa nimeltä Hulluna leivontaan? Jos vastaus on tylsistyneellä huokauksella kuorrutettu ajatus kokkiohjelmien ylitsepursuavasta tarjonnasta, ei se mitään! Nimittäin minäpä olen tuota ohjelmaa katsonut, useasti kuolannut niitä herkullisia kakkuja. Ohjelmassa on myös usein osio, jossa ohjelman päätähti, ranskalainen herkkusuu Eric Lanlard loihtii kotikokkien mieliksi helppoja herkkuja arkeen. Eräässä jaksossa tämä ranskalainen taituri sitten teki kurpitsamuffinsseja. Niiden tekeminen näytti niin helpolta ja koostumus niin hyvältä, että ajatus jäi muhimaan mieleeni. Nyt monia monia kuukausia myöhemmin, herättelin taas ajatusta ja päätin kokeilla reseptiä! Alkuperäinen ohje on grahamjauhoilla tehty, mutta muffinssit onnistuvat loistavasti myös gluteenittomina.



Ainekset:
12kpl

225g gluteenitonta jauhoseosta
1,5tl leivinjauhetta
2tl jauhettua kanelia
1tl suolaa
150g raastettua kesäkurpitsaa
4rkl oliiviöljyä
2dl soijamaitoa (tai soijakermaa)
4rkl hunajaa
2 kananmunaa

päälle:
siemensekoitusta
kaurahiutaleita

Ohjeet:

1.Kuumenna uuni 175asteeseen.
2. Voitele mufffinivuoka. Voit käyttää myös paperisia tai silikonisia vuokia.
3. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja siivilöi ne toiseen kulhoon.
4. Laita kuivat ainekset sivuun ja sekoita loput ainekset keskenään.
5. Sekoita kulhossa kesäkurpitsaraaste, oliiviöljy, soijamaito, hunaja ja kananmunat.
6. Sekoita kuivat ainekset varovasti mukaan. Varo sekoittamasta liikaa!
7.Täytä muffinssivuuat taikinalla, muista jättää kohoamiselle tilaa.
8. Ripottele päälle siemensekoitusta ja kaurahiutaleita koristeeksi.
9. Paista uunissa n.25-30min kunnes muffinssit ovat kypsiä. Tarjoile sellaisinaan tai hyvän jogurtin ja hunajan kanssa.

Terveellisempien vaihtoehtojen puolesta, Kirsi :)


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Raakasuklaa (+ suklaan temperointi)

Lööpeissä on jo pitkään puhuttu erilaisista "raakatuotteista"; raakasuklaa, raakakakku, raakaruoka... vaikka alunperin ajattelin näiden menevän itseltä aivan yli hilseen, niin jossain vaiheessa huomasin kuitenkin kasvavan halun kokeilla kyseisiä tuotteita ja niiden valmistusta. Päädyin aloittamaan raakalaisuuden (heh) valmistamalla raakasuklaata. Tuotteet ostin paikallisesta Punnitse ja säästä -liikkeestä ja resepti on alunperin Maria Lönnqvistin kirjasta Raakaleipurin parhaat kakut. Halusin samalla kokeilla myös ensimmäistä kertaa suklaan temperointia, jonka uskon onnistuneen vallan hyvin, peloista huolimatta. Raakasuklaan voi maustaa haluamallaan tavalla, kuten hedelmillä, rusinoilla, mausteilla tai pähkinöillä. Itse laitoin tällä kertaa vain kaapista löytyneitä cashew-pähkinöitä ja toimi hyvin!




Ainekset:
- 100g raastettua kaakaomassaa
- 50g kaakaovoita
- 50-75g hunajaa (oman maun mukaan)
- pähkinöitä

Lisäksi tarvitset ruoanlaittoon tarkoitetun lämpömittarin.


Ohjeet:
1. Raasta kaakaomassa pieneksi muruksi.
2. Laita kaakaovoi ja raastettu kaakaomassa pieneen kulhoon. Ota kaksi suurempaa kulhoa, joista toiseen laitat kuumaa vettä ja toiseen kylmää.
3. Aseta pieni kulho kuumaan vesihauteeseen ja anna ainesten sulaa. Sekoita seosta koko ajan varovasti. Laita lämpömittari keskelle seosta.
4. Kun suklaa on 43-asteista nosta kulho ja laita se suurempaan kulhoon, jossa on kylmää vettä.
5. Sekoita edelleen varovasti seosta. Anna seoksen jäähtyä 27-asteiseksi, jonka jälkeen nostat seoksen takaisin kuumavesihauteeseen.
6. Anna seoksen lämpötilan kohota 32-asteeseen.
7. Nosta seos pois kuumavesihauteesta, äläkä anna seoksen enää kuumentua.
8. Sekoita seokseen sopiva määrä hunajaa.
9. Kaada seos muotteihin tai leivinpaperin päälle pakastimen kestävälle alustalle (kuten itse tein paremman puutteessa).
10. Ripottele seoksen päälle pähkinöitä ja laita pakastimeen n. 20-30 minuutiksi.
11. Tarjoile kahvin kera.


♥:llä raakalainen-Terhi

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Mantelikakku passionhedelmäsiirapilla

Edellisen postaukseni jälkeen tämä bloggaus ja kokkausinto on taas räjähtänyt käsiin. Olen selaillut erilaisia erityisruokavalioille sopivia reseptejä ja edellisenä viikonloppuna niistä tämä kakku pääsi kokeiluun. Odottakaapa vain kun pääsen kesälomalle! Sitten on taas blogi pullollaan uutuuksia! Täytyy sanoa että tarvikeostosten ja valmistusvaiheen muutamaa epätoivoista hetkeä lukuunottamatta kakku onnistui hyvin! Myös koemaistajat (muutkin kuin minä!) olivat sitä mieltä että kakku on hyvää! Tästä syystä uskallankin sen nyt jakaa teille ja toivottaa makoisia kesähetkiä hyvän kahvin ja tämän kakun parissa. :)


Ainekset:
Mantelikakku:
- maidoton margariini (voiteluun)
- 4 kokonaista munaa
- 6 keltuaista
- 0,5tl kanelia
- 1,25dl (100g) hedelmäsokeria TAI 1,65dl normaalia sokeria
- 6-7dl (250g) mantelijauhetta
- 1dl omenamehua

Passionhedelmäsiirappi:
- 10 passionhedelmää
- 1,25dl omenamehua
- 6rkl hedelmäsokeria  tai 8-9rkl normaalia sokeria

Ohjeet:
Mantelikakku:
1. Kuumenna uuni 180asteeseen.
2. Ota 22,5cm leveä kakkuvuoka, vuoraa pohja leivinpaperilla ja voitele reunat maidottomalla margariinilla.
3. Sekoita munat, keltuaiset, kaneli ja sokeri sähkövatkaimella paksuksi valkoiseksi vaahdoksi. Kun vaahto on valmista, jää taikina hetkeksi koholle kun taikinalla piirtää taikinavaahdon pintaan kahdeksikon.
4. Sekoita mantelijauhe metallilusikalla vaahdon sekaan.
5. Lisää lopuksi vesi ja sekoita hyvin.
6. Kaada seos vuokaan ja paista uunissa 20-25minuuttia tai kun kakku on kauniin kullanruskea ja sisältä kypsä. Kypsyyden voi kokeilla esimerkiksi upottamalla tulitikun keskelle taikinaa. Jos tikkuun tarttuu taikinaa, ei kakku ole vielä valmis. Kun kakku on valmis, nosta se ritilälle jäähtymään.

Passionhedelmäsiirappi:
1. Halkaise passionhedelmät ja kaavi hedelmäliha paksupohjaiseen kattilaan. Kuoret saa heittää pois.
2. Mittaa kattilaan myös sokeri ja mehu.
3. Kiehauta seos ja laita sen jälkeen levyä pienemmälle.
4. Anna seoksen kiehua hiljalleen kattilassa niin että nesteen määrä vähenee ainakin puolella.
5. Kun seos alkaa olla siirappimaista, nosta se hellalta hetkeksi jäähtymään.
6. Kun seos on jäähtynyt riittävästi, kaada se kakun päälle.
7. Itse huomasin siemenien olevan ärsyttäviä, joten halutessasi voit siivilöidä siirapin niin, etteivät siemenet päädy kakun päälle.
8. Tarjoile!


Herkutteluterveisin, Kirsi

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Ruokaisat pinaatti-härkäpapulätyt, gluteeniton

Havahduin tässä yksi päivä siihen, että päivät ovat olleet niin kiireisiä ja sujahtaneet ohi, että tämä blogi on jäänyt omalta osaltani vähän paitsioon. Nyt kuitenkin korjaan asian, kiitos yllättävän iltavapaan ja hirmuisen nälän. Olin asiakkaan kanssa ruokakaupassa ja silmiini osui Verson härkäpapurouhe. Olen lukenut tuotteesta ja halunnut kokeilla sitä pitkään. Niinpä paketti hyllystä mukaan ja kassan kautta kotiin testailemaan. Nyt ensin kokeiluun pääsivät pinaattilätyt ja ensi kerralla aion kokeilla samasta rouheesta tehtyjä pyöryköitä ja tsatsikia. Pysykää siis kuulolla!



Ainekset: 
(4 annosta)
- 2 kananmunaa
- 2dl gluteenitonta jauhoseosta TAI 2,5dl vehnäjauhoja
- 5,5dl soijamaitoa (maustamaton) TAI 5dl maitoa
- 2dl härkäpapurouhetta
- 1pss pakastepinaattia (150g)
- 1tl suolaa
- 2rk juoksevaa margarinia
- ripaus sokeria
- ripaus mustapippuria


Ohjeet:
1. Sekoita munat, soijamaito ja gluteeniton jauhoseos kulhossa tasaiseksi seokseksi.
2. Sulata pinaatti mikrossa ja lisää mukaan. Sekoita hyvin.
3. Rouhi härkäpapurouhetta hiukan pienemmäksi. Halutessasi voit myös liottaa sitä ennen valmistusta 20min, jotta siitä tulee pehmeämpää. Lisää seokseen mukaan ja sekoita.
4. Lisää margariini ja mausteet.
5. Anna turvota jääkaapissa reilu 30min.
6. Paista pannulla juoksevaa margariinia apuna käyttäen.
7. Nauti puolukkahillon kanssa!


Alkuperäisessä ohjeessa sanottiin että tästä tulee pikkuisia lättysiä. En tiedä tapahtuiko ruokavaliolleni sopivassa muuntelussa jotain, mutta nämä omat versioni ovat kaukana "pikku lättysistä"! Hyviä olivat joka tapauksessa!


Kesäisin lättyterkuin,
Kirsi

tiistai 19. toukokuuta 2015

Satay-kastike

Minuun iski vähän aikaa sitten kova Aasia-into. Kauheasti houkuttaisi kokeilla erilaisia aasialaisia ruokia ja ravintoloita. Tästä innostuneena päätin aloittaa helpoimmasta päästä ja kokeilla Satay-kastikkeen onnistumista - ja hyvinhän se meni! Kyseistä kastiketta tarjosin broilervartaiden ja riisin kera. Broilervartaiden marinadiohje jääköön nyt salaisuudeksi, sen ollessa vielä kehitysasteella. Olin aivan innostunut kaupassa huomattuani, kuinka laaja valikoima nykyisin ruokakaupoissa on kaikenmoisia aasialaisia ruoka-aineita. Ehkei enää tarvitse joka kerta vaeltaa etnisiin elintarvikeliikkeisiin, jotta saa hommattua ainekset vähän erilaisempiin aterioihin. Ehkei minun Aasia-kokeilut jääkään siis vielä tähän. Varsinkin, kun vastaanotto kotona kyseiselle kastikkeelle oli hyvinkin positiivinen.



Ainekset:
- 3 rkl maapähkinävoita
- 1 rkl murskattuja maapähkinöitä
- reilu 1 dl kookoskermaa
- puolikas punainen chili
- 1 valkosipulinkynsi
- 20 g inkivääriä
- 2 rkl tamarinditahnaa
- 2/3 korianterinipusta 
- 2 rkl vettä
- loraus soijakastiketta

Ohjeet:
1. Mikäli olet ostanut kokonaisia maapähkinöitä, kuori pähkinät.
2. Poista chilistä kanta ja siemenet ja puolita chili.
3. Kuori inkivääri ja valkosipulinkynsi.
4. Laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Seos saa jäädä tosiaan hieman rakeiseksi, jotta jää jotain suutuntumaa.
5. Mausta seosta tarvittaessa lisäämällä soijaa.
6. Tarjoa.



- Terhi ♥ Aasia

maanantai 18. toukokuuta 2015

Maa-artisokkakeitto

Jo vuosia vanha resepti kyseessä ja aina vain säilynyt kestosuosikkina meidän perheessä. Aikanaan kyseinen resepti taisi löytyä jopa maa-artisokkapussin kyljestä, mutta moista ei niissä enää näyttänyt olevan, kun viimeksi kaupassa tarkkailin. Tämän takia kyseinen resepti onkin pakko jakaa tänne kaikkien nähtäville, jotta hyvä ja helppo resepti säilyy edelleen käytössä. Tästä annoksesta riittää alkuruoaksi noin neljälle.



Ainekset:
- 500 g maa-artisokkaa
- 200 g palsternakkaa
- 6-8 dl kasvislientä
- 2 dl ruokakermaa
- 2 rkl voita

Ohjeet:
1. Kuori ja paloittele maa-artisokat sekä palsternakka.
2. Keitä juureksia kasvisliemessä kunnes juurekset pehmenevät ja kypsyvät.
3. Soseuta juurekset ja kasviliemi sauvasekoittimella yhtenäiseksi seokseksi (katso ettei lientä ole liikaa, jottei keitosta tule liian vetistä)
4. Lisää ruokakerma ja kiehauta keitto.
5. Lisää voi ja anna sen sulaa keittoon. Sekoita.
6. Tarjoile esimerkiksi tuoreen leivän tai/ja krutonkien kanssa.




♥:llä Terhi

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Yrttinen karitsan kare

Jo useana pääsiäisenä on tehnyt mieli kokeilla lammasruoista karitsan karetta. Kuitenkin joka vuosi on jotenkin lannistunut ja mennyt helpoimman kautta ja ostanut paistia tai jättänyt koko lammasruoan tekemättä. Tänä pääsiäisenä päätin ottaa härkää sarvista vai pitäisikö sanoa pässiä :P Alkuperäinen ohje on täältä. Karitsan kareen ostin pakasteena ihan vain nuukamaisuuttani, mutta olen silti tyytyväinen lopputulokseen, nam! Parempi puoliskokin kehui aterian maasta taivaisiin, joten saattaapi olla, että tätä ruokaa tullaan näkemään meidän taloudessa useammin kuin kerran vuodessa. Tarjoilin kareen valkosipuliperunoiden kera. Kastiketta ei tällä kertaa ollut, mutta dippailimme lihaa aioliin ja hyvälle maistui.



Ainekset:
- 1 kg karitsan karetta
- vajaa 2 rkl tuoretta rosmariinia
- reilu 2 rkl tuoretta timjamia
- 1 dl tuoretta persiljaa
- 1,5 rkl merisuolaa (karkea)
- 2 rkl rouhittua mustapippuria
- vajaa 1 dl oliiviöljyä
- 3-4 valkosipulinkynttä

- voita ja öljyä paistamiseen

Ohjeet:
1. Mikäli kare on pakastettu, ota se sulamaan edellispäivänä.
2. Silppua yrtit ja murskaa valkosipulin kynnet.
3. Sekoita marinadin ainekset (yrtit, valkosipuli, mausteet ja öljy) keskenään seokseksi.
4. Poista karitsan kareesta liiat rasvat ja kalvot.
5. Hiero marinadi lihan pintaan.

6. Anna lihan maustua 6-7h jääkaapissa.
7. Pyyhi paperilla ylimääräiset marinadit lihoista.
8. Paista pienessä määrässä voita ja öljyä lihoista pinnat kiinni.
9. Paista 250-asteisessa uunissa kareita kunnes lihan sisälämpötila on n. 55 astetta eli medium. Mikäli haluat, että luuosat jäävät kauniimmiksi, peitä ne foliolla ennen uuniin laittoa.
10. Ota kareet pois uunista ja peitä ne foliolla. Anna lihan vetäytyä 5min.
11. Leikkaa karitsan kare kauniiksi paloiksi ja tarjoa sopivan lisukkeen kanssa.



- Bääää, Terhi ♥

Juustoiset kermaperunat

Muistan kuinka joskus vuosia ja vuosia sitten taistelin aina kermaperunoiden kanssa. Maku oli aina ihan mainio, mutta joka kerta sain jotenkin kummasti perunat jäämään lillumaan kermaan, eikä kerma millään imeytynyt perunoihin, vaikka yritin säädellä kerman osuutta parhaani mukaan. Sitten aina niin viisas äitini kertoi löytäneensä tämän reseptin jostain netin syövereistä. Siitä lähtien näitä perunoita on tullut tehtyä (omalla twistillä) aina säännöllisesti lisukkeena juhlavammilla aterioilla. Ja mikä itselle tuntuu aina mahtavimmalta: Kaikki, jotka ovat kyseisiä perunoita päässeet maistamaan, ovat olleet aivan häkeltyneitä ja ottaneet reseptin myös omaan käyttöönsä. Helppo ja herkullinen resepti!

Perunoihin voi tehdä myös erilaisia variaatioita lisäämällä esim. pilkottua valkosipulia tai aurajuustoa valmistusvaiheessa.



Ainekset:
 - n. 1,5kg yleisperunoita (ei tarvitse välttämättä olla jauhoisia)
- 2 prk kolmen juuston ruokakermaa
- voita
- öljyä
- suolaa
- juustoraastetta

Ohjeet:
1. Kuori ja viipaloi perunat.
2. Kuullota perunaviipaleita pienessä määrässä voita ja öljyä n. 5-10min.
3. Lisää pannulle ruokakermaa niin, että perunat peittyvät lähes kokonaan.
4. Lisää suolaa niin paljon, että kerma tuntuu hivenen liian suolaiselta. (Näin valmiit perunat ovat sopivan suolaisia, eikä suolaa tarvitse lisätä jälkikäteen)
5. Keitä perunoita kermassa, kunnes tärkkelys irtoaa perunoista eli kerma alkaa saostua
6. Kaada kerma-peruna-sekoitus uunivuokaan ja peitä kannella/foliolla.
7. Ripottele perunoiden päälle hieman juustoraastetta (ei välttämätön)
8. Paista 200-asteisessa uunissa n. 1-1,5h.
9. Kun perunat ovat kypsiä, ota ne uunista ja anna vetäytyä n. 5-10min.
10. Nauti mehukkaista perunoista esim. hyvän lihan kera!


- Terkuin, Terhi ♥

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Beef Wellington

Minulla on ollut jo pitkään haaveena kokeilla Beef Wellingtonia. Juurikin sen takia, koska useissa kokkiohjelmissa kyseinen, minulle ennestään tuntematon, ruoka tulee vastaan hyvin useasti. Ensimmäinen kokeilukerta ei mennyt niin kuin Strömsössä, mutta ei ruoka roskiinkaan mennyt. Tein aloittelijan virheen, enkä saanut taikinaa tarpeeksi tiukalle lihan ympärille. Myös liha jäi liian raa'aksi yrityksistä huolimatta. Noh, ehkä jokaisesta uudesta kokeilusta oppii aina jotain uutta. Suosittelen kokeilemaan kyseistä ruokaa, mikäli on lihan ja sienien ystävä! Itse tarjosin Beef Wellingtonin punaviinikastikkeen ja kermaperunoiden kera.



Ainekset:
- 1 kg naudan sisäfileetä
- 500g voitaikinaa
- suolaa
- rouhittua mustapippuria

- 500g lampaankääpiä tai muita metsäsieniä
- 0,5 dl portviiniä
- 2 rkl voita
- 3 salottisipulia
- 1 valkosipulinkynsi
- 1,5 tl tryffeliöljyä
- 2 rkl persiljaa
- pari oksaa tuoretta timjamia

- kananmuna

Ohjeet:
1. Ota liha hyvissä ajoin lämpeämään pöydälle (n. 1h).
2. Poista lihasta ylimääräiset rasvat ja jänteet.
3. Hiero lihan pintaan suolaa ja mustapippuria.
4. Paista pannulla voinokareessa lihan pinnat kiinni ja nosta filee pannulta jäähtymään.
5. Kääri filee folioon ja laita se jääkaappiin jäähtymään n. 40 minuutiksi.

6. Huuhtele yrtit huolellisesti ja nosta ne talouspaperin päälle kuivahtamaan.
7. Hienonna sienet silpuksi (saa jäädä hieman karkeaksi).
8. Kuori ja hienonna sipulit (valkosipuli ja salottisipulit).
9. Paista sienet ja sipulit pannulla, lisää sekaan timjami ja anna sipulien kuullottua.
10. Hienonna persilja ja lisää se pannulle.
11. Lisää pannulle myös portviini ja sekoita seosta.
12. Anna portviinin imeytyä hitaasti seokseen.

13. Hauduta seosta niin kauan, kunnes nesteet ovat lähes haihtuneet. Älä anna seoksen kuivahtaa kuitenkaan liikaa, jotta massa pysyy kasassa.

14. Nosta seos lautaselle ja poista timjamin oksat seoksesta.
15. Lisää sekaan tryffeliöljy ja sekoita se kunnolla seokseen.
16. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Anna seoksen jäähtyä kokonaan.
17. Ota voitaikina pakastimisesta ja anna sen sulaa paketin ohjeiden mukaan.
18. Levitä pöydälle voipaperi ja kaulitse voitaikinaarkit paperin päällä kiinni toisiinsa. Voitaikina tulee olla noin fileen paksuuden verran isompi taikinalevyn päistä ja niin leveä, että se riittää peittämään koko paistin.
19. Levitä jäähtynyttä sieniseosta n. 1cm:n paksuinen kerron voitaikinan keskelle. Seosta ei saa levittää aivan reunoihin asti, jotta taikinan saa kiinnitettyä.
20. Aseta sisäfilee seoksen päälle ja levitä seosta fileen päälle ja sivuille.

21. Riko kananmuna lasiin ja sivele voitaikinan reunat kananmunalla.
22. Taittele voitaikinan päädyt fileen päälle. Tämän jälkeen taita reunat päälle ja varmista, että taikina peittää koko fileen.
23. Paina lusikan kuperalla puolella taikinan saumat yhteen. Käännä tämän jälkeen saumapuoli alaspäin.  Voit veitsellä varovasti koristella taikinan pinnan ristikkäisviilloin.
24. Kääri taikinoitu filee tiiviisti kelmuun ja laita se jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.

25. Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen.
26. Ota kelmu pois. Laita taikinoitu filee uunipellille voipaperin päälle ja sivele pinta kananmunalla.

27. Paista Beef Wellingtonia uunissa, kunnes pinta on kullanruskea ja rapea. Jos haluat mediumia, paista fileetä n. 30min.
28. Ota valmis Beef Wellington uunista ja anna sen vetäytyä n. 10min ennen kuin leikkaat sen.


 Tarjoa haluamasi lisäkkeen kanssa ja parhaassa seurassa!

♥:llä Terhi