lauantai 4. huhtikuuta 2015

Juustoiset kermaperunat

Muistan kuinka joskus vuosia ja vuosia sitten taistelin aina kermaperunoiden kanssa. Maku oli aina ihan mainio, mutta joka kerta sain jotenkin kummasti perunat jäämään lillumaan kermaan, eikä kerma millään imeytynyt perunoihin, vaikka yritin säädellä kerman osuutta parhaani mukaan. Sitten aina niin viisas äitini kertoi löytäneensä tämän reseptin jostain netin syövereistä. Siitä lähtien näitä perunoita on tullut tehtyä (omalla twistillä) aina säännöllisesti lisukkeena juhlavammilla aterioilla. Ja mikä itselle tuntuu aina mahtavimmalta: Kaikki, jotka ovat kyseisiä perunoita päässeet maistamaan, ovat olleet aivan häkeltyneitä ja ottaneet reseptin myös omaan käyttöönsä. Helppo ja herkullinen resepti!

Perunoihin voi tehdä myös erilaisia variaatioita lisäämällä esim. pilkottua valkosipulia tai aurajuustoa valmistusvaiheessa.



Ainekset:
 - n. 1,5kg yleisperunoita (ei tarvitse välttämättä olla jauhoisia)
- 2 prk kolmen juuston ruokakermaa
- voita
- öljyä
- suolaa
- juustoraastetta

Ohjeet:
1. Kuori ja viipaloi perunat.
2. Kuullota perunaviipaleita pienessä määrässä voita ja öljyä n. 5-10min.
3. Lisää pannulle ruokakermaa niin, että perunat peittyvät lähes kokonaan.
4. Lisää suolaa niin paljon, että kerma tuntuu hivenen liian suolaiselta. (Näin valmiit perunat ovat sopivan suolaisia, eikä suolaa tarvitse lisätä jälkikäteen)
5. Keitä perunoita kermassa, kunnes tärkkelys irtoaa perunoista eli kerma alkaa saostua
6. Kaada kerma-peruna-sekoitus uunivuokaan ja peitä kannella/foliolla.
7. Ripottele perunoiden päälle hieman juustoraastetta (ei välttämätön)
8. Paista 200-asteisessa uunissa n. 1-1,5h.
9. Kun perunat ovat kypsiä, ota ne uunista ja anna vetäytyä n. 5-10min.
10. Nauti mehukkaista perunoista esim. hyvän lihan kera!


- Terkuin, Terhi ♥

1 kommentti:

  1. Aivan IHANIA perunoita tuli, kun kokeilin!! Kerrankin perunat ovat riittävän suolaisia, eivätkä "lillu" kermassa, vaan kerma on imeytynyt perunoihin...NAM! Jää ehdottomasti pysyvästi meidän perheen reseptikirjaan =)

    VastaaPoista