torstai 12. joulukuuta 2013

Parmankinkkupiirakka

Vietettiin Aromiterapian pikkujouluja glögin ja piirakan parissa. Piirakaksi valikoitui täysin uusi tuttavuus, parmankinkkupiirakka, jonka alkuperäinen ohje löytyi Hellapoliisin sivuilta. Kirsin aiemmat kokemukset parmankinkusta eivät olleet järin positiiviset, mutta Terhi sai käännettyä Kirsin pään ja kyllä kannatti. 
Tuli äärimmäisen herkullista!!



Ainekset:
Pohja:
- 100 g voita
- 2½ dl vehnäjauhoja
- ½ dl vettä

Täyte:
- 80 g parmankinkkua (Pirkka)
- 4 aurinkokuivattua tomaattia
- 200 g Violan paprika-chilituorejuustoa
- 1 dl kermaa
- 100 g Emmental-juustoraastetta 
- 2 kananmunaa
- vajaa 1 dl tuoretta basilikaa silputtuna
- 1 valkosipulinkynsi
- ½-1 tl yrttitarhan mausteseosta (oman maun mukaan)

Ohjeet:
1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
2. Nypi huoneenlämpöinen voi ja jauhot muruiseksi seokseksi.

3. Sekoita seoksen joukkoon vesi ja tee taikinasta tasaista.
4. Painele taikina piirakkavuokaan.
5. Tee haarukalla reikiä pohjaan ja laita halutessasi foliosta reunukset, jotta reunat eivät valu.
6. Esipaista piirakkapohjaa n. 10 minuuttia uunin alaosassa.
7. Pohjan ollessa uunissa, paloittele parmankinkku suikaleiksi ja pilko aurinkokuivatut tomaatit pieniksi kuutioiksi.

8. Sekoita juustoraaste, kerma, kananmunat, basilika, tuorejuusto, pilkottu valkosipulinkynsi ja mausteseos keskenään tasaiseksi seokseksi.

9. Ota piirakkapohja uunista ja laske uunin lämpötilaa n.200 asteeseen.
10. Laita piirakkapohjan päälle pilkottu parmankinkku ja aurinkokuivatut tomaatit.

11. Kaada seos piirakan pinnalle.

12. Paista piirakkaa uunissa noin puolisen tuntia tai niin kauan kunnes piirakka on hyytynyt ja pinta kauniin kullanruskea.
13. Ota piirakka uunista ja anna vetäytyä.

Nautitaan hyvässä seurassa, runsaina paloina! 

<3:llä tontut Kirsi & Terhi

1 kommentti:

  1. Tuli sattumalta guugletettua tämä ohje ja oli kyllä hyvää, pakko myöntää! NAM!

    VastaaPoista