torstai 26. kesäkuuta 2014

Kermainen parsakeitto

Suurena parsan ystävänä minun on tehnyt jo pitkään mieli kokeilla parsakeiton tekoa. Aiemmin parsakokeiluni kun ovat yltäneet ainoastaan keittämiseen tai/ja grillaamiseen. Nyt, kun kaupoissa oli tarjolla enää kevään viimeisiä parsoja, oli pakko ottaa itseä niskasta kiinni, tutkiskella erilaisia reseptejä ja käydä nappaamassa kaupasta talteen viimeinen nippu valkoista parsaa. Päädyin pitkän pohdiskelun jälkeen valkoiseen parsaan, koska mielsin sen olevan esteettisemmän näköinen lautasella. Tästä annoksesta riitti neljälle keittoa juuri alkupalan verran, mutta kahdelle varmasti riittää ruokaisammaksi vaihtoehdoksikin.
 
 
Ainekset:
- 500g valkoista parsaa (1 nippu)
- 2 salottisipulia
- 1 valkosipulinkynsi
- 2 rkl voita
- 4 dl vettä
- kasvisliemikuutio
- 2dl kuohukermaa
- suolaa
- mustapippuria
 
Ohjeet:  
1. Huuhtele parsat ja leikkaa/taita niistä puumainen varsi pois. Voit tarvittaessa kuoria parsoista ohuesti kuivan kerroksen pois.
2. Pilko parsat pienempiin osiin. Itse pienin ne kolmeen osaan.
 
3. Hienonna salottisipulit ja valkosipulinkynsi.
 4. Lisää kattilaan voi ja kuullota sipulit.
5. Lisää kattilaan pilkotut parsat, vesi sekä kasvisliemikuutio.
6. Keitä keittoa n. 10min tai kunnes parsa on tarpeeksi kypsää.
 
7. Soseuta keitto sauvasekoittimella.
8. Lisää soseutettuun keittoon kuohukerma ja mausteet.
9. Kuumenna keitto lähes kiehuvaksi.
10. Tarjoa keitto esim. lohitartarin kanssa tai nauti sellaisenaan!
 
 
Keitosta tuli isäni sanoja lainaten "vauvan ruoan näköistä", koska parsat eivät jotenkaan soseutuneet samettisesti. Maku oli tästä huolimatta taivaallista ja ensi keväänä tämä resepti odottaakin toisintoa heti, kun tuoreet parsat jälleen tupsahtavat kauppoihin!
 
- Keitoissa, Terhi   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti